Keskustelu

Tervetuloa Kesosten suvun kotisivuille!

 

Impilahtelaisen Kesosten suvun historia tunnetaan 1600-luvun lopulta asti.

Ehkäpä kunnioitettavin esivanhemmistamme on "Patriarkka" Olli Kesonen (1858 - 1940). Hän oli ollut nuoruudessaan Pietarissa mm. kulta- ja kellosepässä harjoittelijana, kun hänen perheensä oli 1872 lähtenyt useaksi vuodeksi suurkaupunkiin onneaan koettamaan. Elämä Pietarissa avasi Kesosille kielitaitoa ja uusia näköaloja, joita Olli osasi soveltaa elämässään. Perhe tutustui laestadiolaiseen herätysliikkeeseen ja toi sen mukanaan palatessaan Impilahdelle. Äiti Anna oli viisaasti vastustanut Heinämäen maatilan myyntiä, se oli vuokrattu ja niinpä sinne saatettiin palata.

         Olli Kesonen  

 

Nuori Olli Kesonen oli valistunut ja tarmokas, mutta poikamies. Hän lähti katsomaan vaimoehdokasta Riittaa Turusen taloon tiettömän taipaleen taakse. Seuraava tapaaminen olikin häät. Riitta (1860 - 1936) oli pieni mutta ketterä nainen, joka osasi mm. kansanparannusta.

Perheeseen syntyi 14 elävää lasta, joista kuusi eli aikuisikään, ja kukin perusti perheen. Olli oli aikaansaava mies. Hänestä tuli maataloudellisen kehityksen, koneellistamisen ja muunkin yhteiskunnallisen edistyksen uranuurtaja seudulla. Hän osti toisenkin maatilan, mutta katovuosina elämä oli tiukkaa, siemenviljaa jouduttiin hakemaan Kerimäeltä asti työtä vastaan, raha ei kelvannut.

Kesosilla oli paljon uskonystäviä, sillä Olli oli saarnamies ja kylänvanhin. Hän opetti pyhäkoulussa yli 30 vuotta. Heinäaho oli suurtila, myös hirsitalo oli komeasti rakennettu, siinä oli suuri pirtti, jossa pidettiin kansakoulua. Vanhuuttaan Olli ja Riitta viettivät pienessä omassa talossaan Heinämäen pihapiirissä, kun pojat saivat isännyyden. Riitta kuoli ennen sotia, mutta Olli joutui 1939 lähtemään sotaa pakoon Riistavedelle, jossa hän kuoli seuraavana vuonna.

 

Esko Niiranen